Pyry "esittäjän puolelta", Kesällä 2009
Pyry "tuomarin puolelta", Kesällä 2009
Pyryn trimmaus melkein valmis
Elokuun alussa, 2009, Pyry pistäytyi trimmattavana.
Hieman vihmoi sadetta ja Pyry sai tulla varjon alle trimmattavaksi.
Vaikka Pyryä ei ollut aiemmin juurikaan trimmattu, hän suhtautui siihen varsin hyvin eikä juurikaan venkoillut leikattaessa.
Pyryn paksua turkkia kevennetään
Muhkea turkki kun on hieman lämmin näin kesähelteillä.
Pyry kuuntelee Mamman murinat totisena kuten kunnon pojan tuleekin, Kesällä 2009
Pyry Jouluna 2008
Pyry n. 1v ikäisenä
Pyry nauttii juoksemisesta 1v syntymäpäivän kunniaksi.
Pyry harjoittelee pitämistä ja luovuttamista
Pyry noutaa kepin vedestä
Pyry hiekkalaatikolla
Pyry on todella näyttävän näköinen tuuheassa turkkissaan. Tässä kuvassa näkyy millainen karvapehko hän oli jo ennen luovutusikää.
Luonteeltaan Pyry on varsin miellyttämishaluinen ja oppivainen. Ihmisten kanssa tulee hyvin toimeen ja on iloisena tutustumassa kaikkeen uuteen.
Veneellä liikkuminen on tullut Pyrylle tutuksi Kokemäenjoella reissatessa.
Harrastuksista
Kesäleirillä oltiin samaan aikaan ja Pyry oli ahkerasti TOKO treeneissä. Riistaantutustumiessa oltiin samaan aikaan Pyryn kanssa.
Pyry ei mitenkään arastanut riistaa vaikkei sitä tuossa tilaisuudessa kantoon ottanutkaan mutta ei tainnut kukaan muukaan ottaa, sen verran lämmöstä kärsineitä nuo olivat.
|