C-Pentue syntyi 27.3.11
Tässä vielä kolme sukupolvea samassa kuvassa. Edessä "Jussi", sitten Misty-mamma ja taaimmaisena Mistyn mamma, Mindy.
Ihmeen pitkä pinna Misty mammalla on kun ei edes tästä hännänveto leikistä hermostunut.
Perjantaina 20.5. puolet pennuista lähti jo uusiin koteihin. Pentulaatikko näytti nyt aika tyhjältä.
Pentu lepää.
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Pennut myös kopioivat Maggien tekemisiä.
Maggie antaa pentujen jopa kiivetä päälleen.
Maggiella on hauskaa kun pennut jahtaa.
Maggie on tosi hyvä pentujen kanssa.
Maggie-tädin kanssa pihalla.
"Hei toi vei mun lelun!"
Laatikossa voisi olla mukavampi nukkua.
Aina on yksi joka ei tahdo mennä päiväunille.
Mammaa uskaltaa purra vaikka korvasta ilma, että tulee sanomista.
Kun vatsa on täynnä, jaksaa taas leikkiä mamman kanssa.
Pennut piknikillä emonsa kanssa Vapun aattona.
Tumman- ja vaaleanvihreä pantaiset pojat.
Vauhdinhurmaa.
Piirileikkiä.
Misty johdatti pentunsa pihalle ulkoilemaan kauniina kevätpäivänä.
Pentu ja pehmolelu.
Pienin (keltapantainen) pentu ottaa ruokailun tosissaan.
Joskus voi huomata olevansa isompi kuin luulikaan.
Tutkimuspartiolla riittää puuhaa.
Isoemä ja oma mamma vahtivat, ettei kuitenkaan mennä liian kauas pesästä.
Nyt on pennuilla lupa tutustua muuhunkin huoneeseen.
Pentujen touhua 3 viikon ikäisenä
Matolääkkeen aika. Tämä pentue on ainakin toistaiseksi ollut hyvin helppo käsitellä erilaisissa hoitotilanteissa.
Vaaleansinipantainen uros (2.5 vko) on mielestään laatikon kuningas.
Hurjaa menoa 2 viikkoa vanhoilta pennuilta.
Pehmeä patja.
Silmät alkavat aueta.
Ilme kertoo, että maha on täynnä.
Nyt uni maittaa.
Liekö sattumaa mutta tuntuu, että tietyt pennut havaitsee useammin yhdessä kuin joidenkin toisten kanssa.
Mistyllä on hauska tapa nukkua usein selällään, maha pystyssä. Tämä kaveri näyttää tulevan emäänsä.
Nisälle jonotetaan
Kukkulan kuningatar
Uudet pannat auttavat erottamaan pennut paremmin
Uni maistuu syömisen välillä
Pikku kaverit vielä nukkuvat kun muut ovat jo syömässä
Koko pentue odottaa laatikossa mammaansa takaisin lenkiltä
Pentu 2pv ikäinen
Pentu nukahtanut kesken matkan
Seuraavana aamuna Mistykin jo jaksoi paremmin iloita pennuistaan
Uupunut emä voi jo rentoutua kun kaikki pennut ovat päässeet imemisen alkuun
Pennut alkoivat syntyä heti puolenyön jälkeen, 27.3. aamulla
|